lauantai 14. heinäkuuta 2012

LiliLady´s Medieval Madness

Noniin, nyt pääsen viimein esittelemään ensimmäisen tekemäni kustomin! Pohjana on hyvin syöpäinen Starflower ja maaleina käytin Game Coloria ja karvat on Dollyhairia.

Minulla ei ole mitään hajua hevosten nimeämisestä, joten päätin nimetä tämän customin (ja tulevat) samaantapaan kuin rotukoirat nimetään, eli käytän "kennelnimenäni" tuota LiliLady´s, jonka perään tulee aina kyseisen hepon nimi. Ja tässä siis, tadadaaa: LiliLady´s MEDIEVAL MADNESS!



Kartsalaisille pahoittelen, että siellä on nyt täysin sama teksti. En jaksanut kirjoittaa kahta kertaa kun tuossa on kaikki oleellinen. x) Laiskottaa...

torstai 12. heinäkuuta 2012

Baby Blossom Pietarissa

Lääh ja puuh. Nyt ehdin vihdoin viimein tekemään tämän Pietari-postauksen. Mukaan lähti siis monen ehdottama baby Blossom. Ajattelin, että on hyvä ottaa ensimmäiseksi kerraksi mukaan vähemmän arvokas poni jos jotain odottamatonta sattuisi tapahtumaan. Joten tässäpä tulee:

Laukut pakattuaan pikkuinen Blossom hyvästeli tietenkin viimeiseksi äitinsä. "Voi pienoiseni! Lähtee aivan yksin, suureen maailmaan!", johon baby Blossom vastasi tomerasti "Älä huoli äiti, minä pärjään mainiosti!" Ja pyyhkäisi vaivihkaa kyyneleen silmäkulmastaan.


Passintarkastusten ja lähtöselvityksien jälkeen BB pääsi viimein laivaan. "Ooh, Princess Maria, kylläpä tällä laivalla on upea nimi!". Heti laivan päästyä avomerelle baby Blossom laukkasi kannelle. Se ei ollut koskaan pienessä elämässään nähnyt mitään niin suurta kuin meri.


"Tunnen kuinka tuuli hulmuttaa harjaksiani! Tältä siis tuntuu vapaus!" Vapaudesta hullaantuneena BB suuntasi seuraavaksi laivan kasinolle.


Värivalot ja valtavat pelikoneet täyttivät sen pienen mielen. "Jospa kokeilisin vain muutamalla lantilla..." Mutta pian olikin jo pienen ponin aika mennä nukkumaan. Olihan huomenna jaksettava koko päivä Pietarissa!

Aamulla BB heräsi varhain ja suuntasi kohti Pietaria. Päivä oli hyvin kiireinen eikä baby Blossom muistanut ikuistaa itseään läheskään kaikkien nähtävyyksien edessä. Uskokaa tai älkää, pienillä kavioilla on vaikea ottaa itsestään kuvia.


"Ooh, verikirkko! Aikamoisen epämiellyttävä nimi noin kauniille kirkolle! Ja voi niiden hääparien määrää! Minäkin tahdon isona naimisiin jonkun ihanan ponipojan kanssa sellaisessa upeassa kermakakkupuvussa!"


"Hui, ehkäpä venäläinen setä, tai pikemminkin isoisoisoiso-setä"

Ennen kuin BB huomasikaan oli jo aika palata laivalle. Illalla laivan yökerhossa oli upea kabaree-tyylinen show, jota baby Blossom ihaili silmät ymmyrkäisinä.

Taisi pikkuisella olla jo hieman nälkäkin pitkän päivän jälkeen. "Hmmm, tuo kirsikka näyttäisi niin namilta!"


Ja niin sunnuntai-aamuna paluu Suomeen ja kotiin tuntui jo ihanalta.


"Ostin äitimuorille tuliaisiksi koko Pietarin kauneimman maatuskan! Onhan hän saanut olla minusta niin huolissaan... Tiesittekö muuten, että tämä sininen väri symboloi nimenomaan Pietaria?"