Poikkesin tänään kahdellekin eri kirppikselle: toiselta mukaan kertyi kassillinen vaatteita, toiselta neljä ponia. Jeeij! ♥
Sekalaiseen sakkiin kuuluu: Songster, baby Soft Steps, italy Blue Belle ja G2 Hip Holly. Näistä muutama menee kyllä mahdollisesti myyntiin puunauksen jälkeen, sillä ulkomaisilla ponimarkkinoilla on tällähetkellä niiiin houkuttelevia nirvanoita myynnissä, että saisin itseni helposti vararikkoon. :D
lauantai 1. syyskuuta 2012
perjantai 31. elokuuta 2012
Tunnustus
Sain ihanasta Annukkaisen poniblogista mieltälämmittävän I ♥ your blog-tunnustuksen. Kiitoksia vaan kovasti!
Säännöt ovat nämä:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta tunnustuksen sait.
2. Anna tunnustus viidelle suosikkiblogillesi.
3. Kopioi post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla!
Haluan nyt antaa tämän tunnustuksen eteenpäin, vaikka se onkin annettu jo varmaan kaikille mahdollisille poniblogeille.
Tunnustuksen saavat:
1. Cherry merry 80s
2. Ponihoitola
3. Ponilaatikko
4. Paratiisimökki
5. Niwinan ponimaailma

maanantai 13. elokuuta 2012
Rochelle
Jahas, tuli tässä pidettyä taas jonkinlaista kesätaukoa niinkuin huomaamatta. Nyt päätin kuitenkin esitellä teille uuden monsterini Rochellen. Jotenkin kummasti nämä nuketkin tuntuvat lisääntyvän...
Kaverikuva Cleon kanssa. Mean girlss...
Yritän saada lähiaikoina myös poniaiheisia postauksia ilmoille... Olen jo kauan suunnitellut info-postausta meksikolaisista poneista... Silläkin uhalla, että joku muukin saattaa hurahtaa niihin. :D Toivon mukaan saan sen toteutettua mahd. pian.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
LiliLady´s Medieval Madness
Noniin, nyt pääsen viimein esittelemään ensimmäisen tekemäni kustomin! Pohjana on hyvin syöpäinen Starflower ja maaleina käytin Game Coloria ja karvat on Dollyhairia.
Minulla ei ole mitään hajua hevosten nimeämisestä, joten päätin nimetä tämän customin (ja tulevat) samaantapaan kuin rotukoirat nimetään, eli käytän "kennelnimenäni" tuota LiliLady´s, jonka perään tulee aina kyseisen hepon nimi. Ja tässä siis, tadadaaa: LiliLady´s MEDIEVAL MADNESS!
Kartsalaisille pahoittelen, että siellä on nyt täysin sama teksti. En jaksanut kirjoittaa kahta kertaa kun tuossa on kaikki oleellinen. x) Laiskottaa...

torstai 12. heinäkuuta 2012
Baby Blossom Pietarissa
Lääh ja puuh. Nyt ehdin vihdoin viimein tekemään tämän Pietari-postauksen. Mukaan lähti siis monen ehdottama baby Blossom. Ajattelin, että on hyvä ottaa ensimmäiseksi kerraksi mukaan vähemmän arvokas poni jos jotain odottamatonta sattuisi tapahtumaan. Joten tässäpä tulee:
Laukut pakattuaan pikkuinen Blossom hyvästeli tietenkin viimeiseksi äitinsä. "Voi pienoiseni! Lähtee aivan yksin, suureen maailmaan!", johon baby Blossom vastasi tomerasti "Älä huoli äiti, minä pärjään mainiosti!" Ja pyyhkäisi vaivihkaa kyyneleen silmäkulmastaan.
Passintarkastusten ja lähtöselvityksien jälkeen BB pääsi viimein laivaan. "Ooh, Princess Maria, kylläpä tällä laivalla on upea nimi!". Heti laivan päästyä avomerelle baby Blossom laukkasi kannelle. Se ei ollut koskaan pienessä elämässään nähnyt mitään niin suurta kuin meri.
"Tunnen kuinka tuuli hulmuttaa harjaksiani! Tältä siis tuntuu vapaus!" Vapaudesta hullaantuneena BB suuntasi seuraavaksi laivan kasinolle.
Värivalot ja valtavat pelikoneet täyttivät sen pienen mielen. "Jospa kokeilisin vain muutamalla lantilla..." Mutta pian olikin jo pienen ponin aika mennä nukkumaan. Olihan huomenna jaksettava koko päivä Pietarissa!
Aamulla BB heräsi varhain ja suuntasi kohti Pietaria. Päivä oli hyvin kiireinen eikä baby Blossom muistanut ikuistaa itseään läheskään kaikkien nähtävyyksien edessä. Uskokaa tai älkää, pienillä kavioilla on vaikea ottaa itsestään kuvia.
"Ooh, verikirkko! Aikamoisen epämiellyttävä nimi noin kauniille kirkolle! Ja voi niiden hääparien määrää! Minäkin tahdon isona naimisiin jonkun ihanan ponipojan kanssa sellaisessa upeassa kermakakkupuvussa!"
"Hui, ehkäpä venäläinen setä, tai pikemminkin isoisoisoiso-setä"
Ennen kuin BB huomasikaan oli jo aika palata laivalle. Illalla laivan yökerhossa oli upea kabaree-tyylinen show, jota baby Blossom ihaili silmät ymmyrkäisinä.
Taisi pikkuisella olla jo hieman nälkäkin pitkän päivän jälkeen. "Hmmm, tuo kirsikka näyttäisi niin namilta!"
Ja niin sunnuntai-aamuna paluu Suomeen ja kotiin tuntui jo ihanalta.
"Ostin äitimuorille tuliaisiksi koko Pietarin kauneimman maatuskan! Onhan hän saanut olla minusta niin huolissaan... Tiesittekö muuten, että tämä sininen väri symboloi nimenomaan Pietaria?"

torstai 28. kesäkuuta 2012
Valintoja, valintoja...
Heipä hei! Nyt onkin valintojen aika poniystäväiseni. Olemme lähdössä huomenna Pietariin ja aion kokeilla ponkailua ensimmäisen kerran elämässäni. Tästä päästäänkin heti vaikeisiin valintoihin. Mikä, oi mikä poneistani pääsee mukaan!?
Ponihyllyä tuijotellessani suljin pois monia poneja...ja toisaalta olisin halunnut ottaa mukaan kaikki. Päätin, että mieluummin otan mukaani varsan, sillä se on näppärän kokoinen ajatellen, noh... kaikkea. Varsoja minulla ei vielä kovin montaa ole ja lemppariposeni on ehdottomasti baby blossom-pose! Tätä posea varsoistani edustaa 3 kappaletta. Ne kaikki pääsivät mukaan kisaan yhden mustan lampaan kera, joten tässä tulevat loppusuoralla olevat ehdokkaat:
Baby Blossom:
Baby Berrytown:
Baby Splash:
Ja kilpailun musta lammas, elämää nähnyt Italy Peachy:
Ja oikeastaan... kisassa on mukana vielä yksi poni. Tämä pitkäaikainen wantsini kolahtaa toivonmukaan postilaatikosta juuri ennen matkalle lähtöä, ja kaiken lisäksi se sisältyy ensiksi mainittuun kategoriaan: baby blossomin posessa olevat varsat. Kyseessä on siis Baby Licorice. Joten saattaapi käydä niin, että jos pienokainen huomenna luukusta kolahtaa, saatan ottaa sen mukaan silkasta uutuuden viehätyksestä. Mutta toisaalta huvittaisi näyttää maailmaa myös surkealle Peachy-kopukalle. :D
Help, anyone?

perjantai 15. kesäkuuta 2012
Haaste!
Sain Cherry merryn blogista haasteen, jossa tarkoituksena on vastata 11 kysymykseen ja sen jälkeen keksiä itse uudet 11 kysymystä ja laittaa haaste eteenpäin. Noniin...
1. Mikä on suosikki ponisi? Äärimmäisen vaikea valinta... Juuri tällä hetkellä ehkä Peppermint crunch, joka tuo minulle niin kovasti mieleen lapsuuden.
2. Lempikirjasi? Tämäkin on vaikea, varmaan joku Kaari Utrion, esim Vendela.
3. Lempieläimesi? Kyllä se koira on. Voisin täyttää niillä koko talon...
4. Mikä poni olisit? Jos saisin itse valita niin varmaan Princess Sparkle. :D
5. Mikä oli lapsuutesi suosikki pihaleikki? Ehkä kymmenen tikkua laudalla... tai fikkaripiilo!
6. Millaiset ovat suosikki kenkäsi? Rakastan korkokenkiä, mutta niitä voi käyttää aivan liian harvoin. Käyttökenkinä söpöimmät ovat valkoiset Friis & Companyn ballerinat, joissa on tähdenmuotoisia niittejä.
7. Mille nauroit viimeksi? Tälle:
8. Muistatko jonkin hauskan mokan? Hitsi vieköön, ei nyt oikein tule mieleen. Yhtenä päivänä luulin avokkini kävelevän kauppakeskuksen parkkipaikalla ihan takanani ja kun näin eräässä autossa hassunnäköisen koiran osoitin sitä sormella ja päästin typerän kiljaisun. Noh, takana kulkeva ihminen ei ollut avokkini...
9. Osaatko soittaa pianolla jotain? Joo, yhdellä sormella Ukko Nooan, jänis istui maassa ja ostakaa makkaraa... xD
10. Mikä on lempivärisi? Keltainen
11. Mikä on inhokkiruokasi? Jauheliha on ällöä.
Ja sitten mun pitäis keksiä kysymyksiä jollekin muulle, hmm...
1. Montako ponia omistat?
2. Millaista musiikkia kuuntelet?
3. Millainen olisi unelmiesi asuinpaikka? (esim. talo, alue, paikkakunta tai maa)
4. Mikä on lempielokuvasi?
5. Mistä kesäherkusta pidät eniten?
6. Mitä tekisit ensimmäiseksi, jos voittaisit lotossa?
7. Keräiletkö ponien lisäksi jotain muuta?
8. Mistä ostat vaatteesi useimmiten?
9. Minkä sarjakuvan luit viimeksi?
10. Lempijuomasi?
11. Mistä otit viimeksi valokuvan?
Haastan randomisti PonyTails-blogin, Paratiisimökki-blogin, Pikku Ponimaa-blogin ja Story of my Ponies-blogin! Toki kuka tahansa saa tämän tehdä enemmän kuin mielellään. ^^ Pidän tälläisten kyselyiden lukemisesta.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Ilmaista rusettinauhaa
En tiedä onko tämä jo vanha juttu ponistien keskuudessa, mutta sain tänään älynväläyksen mistä saa poneille helposti ilmaista rusettinauhaa. Omista vaatteistani! Tiedättehän vaatteissa ne nauhat, joiden avulla vaatteet on tarkoitus ripustaa. Itselläni kyseiset nauhat ovat pelkästään tiellä ja roikkuvat usein rumasti paidan kaula-aukosta.Tämän vuoksi saksinkin tänään kaikista paidoistani ne pois, ja ponit saivat kasapäin rusetteja häntiinsä! Yleisin väri on tosin musta, joka ei monellekaan ponille sovi, mutta onneksi joukosta löytyi myös tarpeeksi pinkkejä ja muun värisiä nauhoja.
Oli pakko ottaa Iphöönillä teille muutama kuva. Ja olisin tietysti voinut sitoa rusetit nätimminkin, kun päätin oikein kuvata...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Yksisarvisten kevätretki
No onpahan taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Eli pahoitteluni tästä.
Muutama viikko sitten kolme onnekasta yksisarvista pääsi keväiselle tutkimusretkelle. Otin mukaani Sky Flierin, Star Flowerin ja Bouquetin. Tässä tuleekin kätevästi esiteltyä samalla lauman uusia tulokkaita, sillä kaksi ensiksi mainittua lähtivät mukaani huhtikuun ponimiitistä ja Bouquet saapuin postitse samoihin aikoihin.
Nämä miitistä ostetut ponit ovat molemmat osaltaan hieman reppanoita: Star Flower kärsii symbolien alussyövästä ja Sky Flierin sarvi on lähes katki. Kuitenkin molemmat olivat täysin tervetulleita lisiä kokoelmaani. Unicorns. ♥
Bouquet lähes metrin pituisen lettinsä kanssa. :D Upea, upea poni tämäkin.
PS. Osallistukaa arvontaan Niwinan poniblogissa! Jollekin onnekkaalle on tiedossa jokin ihana poniaiheinen palkinto!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Kirppislöytö
Heipähei taas! Tämän aamuisella kirpputorikierroksella mukaan tarttui pitkästä aikaa G1 poni! Mikäs sen mukavampaa, että kyseessä on vielä yksisarvinen. Tuntuu, että niitä löytyy ihan liian harvoin nykyään, en tiedä ehtivätkö muut keräilijät aina hakea parhaat päältä...
Tämän päivän löytöni on siis nimeltään Star Hopper ja mielestäni aivan near mint-kuntoinen. Symboleissa tai silmissä ei ole lainkaan kulumaa, harjakset leikkaamattomat ja mitä nyt nuo tinselit vähän vallattomat.
Viime postauksesta olikin taas vierähtänyt jo kaksi viikkoa, joka johtuukin pitkälti työharjoittelun aiheuttamasta ajan puutteesta (ja loman tarpeesta)... Huoh, ja vielä on kaksi viikkoa jäljellä!

perjantai 30. maaliskuuta 2012
Uusia tulokkaita
Tässä vähän ajan sisään ponipostia on tullut vähän turhankin tiuhaan tahtiin. Muuten ei oliskaan mitään valitettavaa, mutta kun rahaa ei tunnu jäävän mihinkään muuhun. :D Kumma juttu.
Esittelenpäs teille nyt kaksi uutta tulokasta: December Holly ja Raspberry Jam.
Joulukuun ponin tilasin Ebaysta ja ilahduin siitä miten hyvässä kunnossa se on. Olen henkeen ja vereen jouluihminen ja aion kyllä kerätä kaikki jouluun liittyvät ponit. Tällä hetkellä kokoelmasta löytyy perus Merry Treat ja MIP Baby Stockings. Jouluponeista haussa seuraavaksi ovatkin isompi Stockings ja ehkä joskus villeimmissä unissani jopa argentiinalainen Feliz Navidad.
Raspberry Jamin ostin kartsan kautta toiselta keräilijältä. Se on tosiaan yksi poneista, jollainen lapsuuden kaverillani oli ja voi millainen flashback menneisyyteen tulikaan kun haistelin ponin tuoksua! Muita lapsuudesta tuttuja tuoksuponeja ovat Sugar sweet, Coco berry ja Peppermint crunch. Ne on myös ehdottomasti hankittava jossain vaiheessa... :P

torstai 29. maaliskuuta 2012
Diamond Dreams
Kuvahaasteen päivä 6: kuva siitä ponista, joka olisit mieluiten, jos voisit olla My Little Pony yhden päivän. Tämä olikin todella vaikea valinta. Ajattelin aiemmin, että sen täytyy olla ehdottomasti joku yksisarvinen, mutta nyt muutin mieleni. Saan samalla esiteltyä myös yhden lauman uusimmista (ja odotetuimmista) tulokkaista. Olisin siis upean punaharjainen Diamond Dreams.
Tämä poni vaan yksinkertaisesti on upea! Ihastuin näihin karuselliponeihin heti keräilyn alettuani ja päätin kerätä ne kaikki. Epäilin tulisinko koskaan Diamond Dreamsia kokoelmaani saamaan, kun se on usein sen verran hintavampi, mutta jostain kumman syystä se kotiutui viime viikolla merten takaa (miksei nettikauppoihin saa estoa!?!).
Syitä valintaan: keltainen on yksi ehdottomista lempiväreistäni ja rakastan punaisia hiuksia! Olen itsekin ollut säihkyvän punatukkainen noin vuoden ajan ja kaipaan sitä tukkaa tosi usein... Ehkäpä joskus vielä... :)
Huvipuistoissa vanhat karusellit ovat aivan hurjan ihania! Teki heti mieli kaivella vanhoja Lintsi-kuvia.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Day 5: Butterscotch
Nyt on taas aikaa jatkaa 15 päivän kuvahaastetta aiheella Day 5 - kuva yhdestä lemppariponistasi. Valitsin tähän Butterscotchin, ja käytän nyt valitettavasti vanhempia kuvia siitä.
Kyseessä ei ole mikä tahansa Butterscotch, vaan meksikolainen Lili Ledy-versio. Ihastuin ebayssa tämän neitosen silmiin ja se oli pakko saada. B on ensimmäinen ns. nirvana-ponini ja sai minut rakastumaan meksikolaisiin poneihin. Niissä on sitä jotakin! Ja tietenkin ne ovat ulkomaisista poneista hinnaltaan ehkä opiskelijaystävällisimpiä...
Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsinkin niin pidän ajatuksena siitä, että ponit ovat ulkomailta. Se tekee niistä jotenkin eksoottisia. Ne ovat olleet jossain missä minä en ole koskaan käynyt... Nähneet jotain mitä minä en ole koskaan kokenut...
Butterscotchin ei niin hyvä puoli...
Olisi upeaa omistaa joskus kaikki erilaiset Meksikossa valmistetut ponit. Niitä ei onneksi aivan järjettömästi ole, joten tavoite voisi joskus olla saavutettavissakin...
Ps. Tämä blogi näyttää nyt aika Butterscotch-täytteiseltä, kun se on joka kuvassa. :DD Noh, vain tämän hetken... koittakaa kestää.
torstai 15. maaliskuuta 2012
One lovely blog!
BonChavalje-blogista pompsahti eilen esiin mukava yllätys: jo monessa blogissa kiertänyt One lovely blog-palkinto. Ihanaa, että näin uusia bloggaajiakin muistetaan tällaisella. Suuret kiitokset! ♥
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti tunnustuksen sinulle.
2. Kirjoita seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä award 15:lle muulle blogille/bloggaajalle.1. Olen eläinhullu. Rakastan kaikkia eläimiä ja niiden hyvinvointi on minulle todella tärkeää.
2. Varasin muutama päivä sitten ex tempore-ideana tatuointiajan ja nyt jännään sitä kauheasti ja mietin millaisen kuvan haluan.
3. Olen melko ujo ja minun on usein vaikea heittäytyä.
4. Ulkomaalaiset eli ns. nirvana ponit viehättävät minua. Ajattelen, että kun ostan ponin esimerkiksi Meksikosta niin minun täytyy joskus matkustaa sinne ja ottaa poni mukaani, jotta se pääsee käymään taas kotikulmillaan (hyvä tekosyy matkustaa).
5. Rakastan käsitöitä ja kaikenmoista askartelua. Toteuttamiskelpoisia ideoita olisi aina enemmän kuin aikaa ja rahaa.
6. Kustomointi-ideoitakin minulla olisi monta ja niihin sopivat baititkin, mutten ole vielä uskaltanut aloittaa.
7. Lempielokuvani on Dirty Dancing.
Kaikki lukemani poniblogit ovat tainneet jo palkintonsa saada, mutta laitetaan täältä varmuudeksi tuplat kaikille. ;)
Mulla on ollu nyt ihan kammottavat määrät kouluhommia ja on edelleen, mutta yritän nyt saada kirjoiteltua tänne joku päivä lukemisen ohessa.Seuraavaksi 15 päivän kuvahaasteessa olisi vuorossa Day 5 - Kuva yhdestä lemppariponistasi. Sitä siis odotellessa. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)